Uunisaari ja vuosikokous 23.4

Uunisaari ja vuosikokous 23.4

Ohessa pieni kooste jäsentapaamisestamme Uunisaaressa 21.2. teemana ’Liikunta ja yleinen hyvinvointi’.

Mukana oli 45 henkilöä nauttimassa illan tietoannista ja hyvästä lohikeitosta iloisten 1,3milj.klubilaisten seurassa.

Kitty Seppälä aloitti illan vieden meidät reippaalle kävelylle. Kävellessämme meidän tulee muistaa kumartua välillä – vaikkapa keräämällä roskia maasta! Niin pitkän kun kumartuminen on mahdollista ja ojentuminen helppoa on lähtötilanne hyvä. Lisäksi hypähtelyä ja tömistelyä – niistä luusto pitää. Sauvakävely on hyväksi. Se voimistaa ranteita ja nikamille tukea antavia selkälihaksia. Niin pitkän kun voit, valitse raput ylös ja alas mennessäsi, mutta kulje todella hitaasti. Rappukävely on hyvä sydämelle, nivelille, lihaksille ja luustolle. Keskusteltiin myös D-vitamiinin merkityksestä. Liikunta on kaikille tärkeää, mutta erityisen tärkeää se on nuorille ja yli 65-vuotiaille. Liikunta pitää luuston vahvana.

Kitty jakoi kuvamateriaalia, joka innostaa meitä jumppaamaan kotona.

 

Ulla Tillander-Godenhielm jatkoi illan ohjelmaa Fabergén tuotantoa esittelevän kuvakavalkaadin kera.

Mistähän mahtaa Apple olla saanut inspiraationsa ?

Fabergén työpajassa Pietarissa valmistettiin upeita taideteoksia. Niiden tekemiseen tarvittiin ammattitaitoa, miestyötunteja (työpajassa oli vain yksi naispuolinen kultaseppä), mielikuvitusta ja luonnollisesti paljon erilaisia raaka-aineita. Fabergé käytti paikallisia jalokiviä, mutta saattoi myös yhdistää niitä ’yksinkertaisempiin materiaaleihin’, kuten puuhun, korkkiin, tiileen jne.

Työ oli aikaavievää, esim. keisarillisen pääsiäismunan valmistaminen kesti noin vuoden. Monet esineistä olivat käyttöesineitä ja ne oli usein valmistettu Ludvig XVI:n tyylin hengessä. Fabergé oli historiaan hyvin perehtynyt käsityöläinen, joka aloitti uransa Eremitaasin aarrekammiossa oppipoikana. Hänellä oli tuolloin tilaisuus käsitellä ja kunnostaa historiallisia jalokiviä ja tämä aika loi perustan hänen uskomattomalle kultasepätaiteelleen niin tekniikan kun tyylinkin suhteen. Fabergén tuotanto on uniikki ja maailmankuulu. On vaikeaa käsittää, että koko tuotanto syntyi vain 30 vuoden aikana.

Ulla on koostanut useita kirjoja Fabergésta, viimeksi on ilmestynyt ”Fabergé”  His Masters and Artisans.

Todellakin lukemisen arvoinen!

Save the date

 Vuosikokous 23.4.2019, Ekberg,Bulevardi, Helsinki.

Lisää tietoa kokouksesta jatkossa. Sydämellisesti tervetuloa!